lauantai 27. joulukuuta 2014

christmas and my presents

  DSC_0464 DSC_0529 DSC_0484 DSC_0495  Meidän perheen joulu meni rauhallisesti. Heräsin aamu kahdeksalta katsomaan Joulupukin Kuumaalinjaa ja syömään joulupuuroa. Perinteen mukaisesti     kävelimme aamulla mummolaan. Söimme, katsoimme lumiukon ja vietimme aikaa yhdessä, kunnes lähdimme kotiin. Kotona katsoin Netflixiä ja odotin         pöytään pääsemistä. Neljältä meillä oli jouluruoka, jonka jälkeen avasimme lahjat. Lahjojen avaamisen jälkeen kävimme saunassa ja katsoimme tv:tä. Itse     en ole mikään joulun erityinen ystävä, enkä valokuvannut oikeastaan yhtään... joten esittelen enää vain lahjani.

DSC_0530DSC_0543 DSC_0564 DSC_0539 DSC_0545  Sain kaksi Iittalan Sarjaton mukia ja saman sarjan kulhon, 2x30€ Spotify lahjakortteja, Carlingsin lahjakortti 30€, H&M lahjakortti 15€, reilusti rahaa, paljon   suklaata, teetä, keksejä ja pähkinöitä, Outolintu ja Punaiset Tulppaanit -kirjan, kynttilän, The Book of Good Thoughts -vihkon, käsi- ja jalkavoiteen, kauniin    sinisen Marimekon rahapussukan ja korun. Näiden lisäksi saimme pikkusiskojen kanssa yhteiseksi lahjakortin Santa Fé -ravintolaan ja yhteistä aikaa parin    kummin kanssa.
  Kaikki lahjat tulevat todellakin käyttöön. Ensiviikolla olisi suunnitelmissa lähteä Helsinkiin, käydä kampaajalla ja viettää mahtava uusivuosi Julian kanssa! Nyt   menen leipomaan päärynäpiiraita ♥

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

home is wherever i'm with you

  DSC_0371 DSC_0428 DSC_0375 DSC_0432 Nyt istun tietokoneen ääressä, julkaisemassa teille kuvia meidän pienistä veijareista. Mietin, kuinka kiireistä aikaa marras- ja joulukuu on. Kalenteri on ihan  täynnä kaikkea... mm. pikkusiskon synttäreille leipominen, futiksen päättärit, piano- ja teoriatunnit, futistreenit ja kouluhommat. Viime viikolla oli historian- ,    uskonnon- ja matikankokeet, ja matikan numeron näin jo helmestä. Olen hyvin posiitiivisesti yllättynyt. Koetta opettajalle antaessa ajattelin, ysi sieltä      saattaisi tulla, mutten missään nimessä ajatellut kymppiä, jonka siis tosiaan sain. Eilen kasiluokkalaisilla oli Tehdään Hyvää -päivä, itse olin musapajassa,      jossa teimme evankeliumi räpin joulujuhlaan. Myöhästyin tunnin, enkä saanut edes myöhästymismerkintää. Koulussa on hirveesti projekteja joulujuhlaa ja    musailtaa varten. Ensi viikoksi pitää lukea kemian- ja äidinkielenkokeeseen, myös äidinkielen esseen suunnitelma täytyy kirjoittaa mutten keksi aihetta.      Loppuvuodesta ei pitäisi olla enää isompia kokeita, sanakokeita tai pistareita silti ehkä. Suoritin myös musiikinteorian 3/3 peruskurssin kokeen läpi hyvällä      arvosanalla. Perjantaina sain myös rippileiri kirjeen. Pääsin ensimmäiseen vaihtoehtooni (5). Olen saanut selville puolet leirillä olevista, jotka lähes kaikki on  tuttavia. Innolla odotan sitäkin kokemusta.
   Lunta on tullut pariinkin otteeseen, mutta joka kerralla kerennyt sulaa loskaksi. Nyt pihalla näyttäisi olevan nätti kerros valkoista puuteria, mutta  kaupunkiin kun aamuisin saapuu, näky on kamala, ruskeaa nöhtää joka puolella.
   31 päivää jouluun. Inhoan sitä kun ihmiset alkavat jo lokakuussa hössöttää joulu jutuista. Torttuja ja pipareita pitäisi leipoa, joulukoristeet asettaa  paikoillensa ja joululaulut, ei niiden laulamista tarvitsisi aloittaa ennen ensimmäistä adventtia. Ei, en inhoa joulua, mutta liian aikaista hössötystä, kyllä. Pitäisi  käydä lahjaostoksilla tänä vuonna ajoissa, jotten jätä paketointia koulun lopetusta edeltävään yöhön, niin kuin vuosi sitten. Olen myös ajatellut    joulukalenterin pitämistä blogissa.
    Huomenna on onneksi vain kaksi tuntia koulua, liikuntaa ja terveystietoa, jonka jälkeen pääsen käymään kirjastossa ja sen jälkeen täytyy kiiruhtaa kotiin    koulujuttuja väsäämään. Jaksokin vaihtuu torstaina. PS. TOI KAHDEN KAPPALEEN SOVITUS ON NIIN MAHTAVA! ♥

tiistai 21. lokakuuta 2014

Didn't anyone ever tell you it's OK to shine?

  viiviväärinpäin-horz 10729030_353912961434992_808659756_n iidajuuli-horz DSC_0365 10726369_353912958101659_431428469_n idajuuli-horz DSC_0368 10699291_353911654768456_1368508061_n Voin sanoa jo heti alkuun, ettei se lomafiilis iskenyt muhun, mutta ei se haittaa!
 Viime viikko oli tosi helppo, vaikka oli bändikoe ja äidinkielenkoe. Bändikokeesta sain ysin ja esitelmästä meidän tiimi sain ysi puokin. Torstain  futistreenit oli peruttu, joten sen illan käytin hyvien vanhojen biisien ettimiseen Spotifysta ja aika paljon niitä löyty. Loppuviikosta odotin riparikirjettä,  joka imestyi postilaatikkoon vasta eilen.
   Lauantaina mentiin Juulin kanssa Iidalle yöksi. Kävimme heti aluks vähän valokuvaamassa. Ei mennyt kauaa kunnes meille kaikille tuli ihan kamalan  kylmä, joten mentiin sisälle. Aika meni tosi  nopeasti ja lähdettiin kaupalle ostamaan vähän herkkuja. Illalla "katsottiin" Twilightia ja Hannua & Kerttua.
   Sunnuntaina katsoimme mm. Teletappeja Netflixistä ja saimme traumat siitäkin lastenohjelmasta.  Teimme myös lettuja, tai siis Juuli ja Iida teki,  mutta kyllä niistä ihan hyviä tuli vaikka aluksi vaikutti vähän toiselta. Illemmalla saavuttiin Juulin kanssa meille ja Juuli jäi yöks. Tehtiin ruokaa ja  sivusilmällä seurasimme Vino showta. Yöllä katsottiin ihan älyttömän ihana leffa!
  Maanantai iltapäivänä mentiin Lahteen käymään Juulilla. Siellä meitä odotteli Viivi, jonka kanssa lähdimme kirpparikierrokselle (Viivi, jos luet tätä...  kirpparikierros ei tarkota yhdellä kirpparilla käväsyä). Poikettiin ensimmäisen kirpparin jälkeen mäkkärissä Viivin pyynnöstä. Koko iltapäivä saatiin  kulumaan neljän kirpparin läpikäynnissä ja itseasiassa ostin sieltä kolme vaatetta, kerrankin löytyi jotain. Illalla olin kotona ja luin kirjaa.
   Tälle viikolle on vielä jonkin verran suunnitelmia, jotka olisi aikomus toteuttaa.
   Ps. Loppukuusta ajattelin laittaa kuvia tämän kuukauden ostoksista, miltä kuulostaa?

tiistai 14. lokakuuta 2014

kerkeekö lomafiilis iskeä kolmessa päivässä?


  DSC_0301 DSC_0296 DSC_0337 DSC_0297 Hauska sattuma, tasan kuukausi siitä kun viimeksi kirjoitin. On ollut niin monta päivää, jolloin olisin ollut halukas tulla kirjoittelemaan, mutta mulla ei  kuvat riitä, enkä vieläkään ole käynyt ottamassa kuvia tosta ihanasta ruskasta... toivottavasti kerkeisin ennen kuin tulee ihan ruskeeta. Tuolla ulkona  on niin kauniin näköstä ja mä tykkään ihan älyttömästi! En vaan pidä siitä kun aamut on niin kylmiä, että joskus meinaan jäätyä ihan kokonaan.
   Sitä aikaa, jolloin olisin voinut naputella konetta ja saada tekstiä teille, käytin lukemiseen. Koulukirjat on pysynyt tossa ihan lempparina, tai no siis  miten sen nyt ottaa. Kokeita on siis riittänyt vaikka muille jakaa ja huomenna olisi yksi taas edessä. Toivottavasti menee hyvin.
   Kuukauden aikana on tosiaankin tapahtunut kaikkea kivaa ja vastapainoksi myös huonoa. Mutta kerron teille niistä hyvistä jutuista! Kokeet on mennyt  aikalailla hyvin, huoneeseen on naulakko ja hylly saatu vihdoin, viimeisestä sarjapelistä hieno voitto meille ja meidän joukkue vain kasvaa,  kirjastosta  on löytynyt paljon hyviä kirjoja, tykästyin sarjaan Vain Elämää, pari vaatetta ja yksi kirja on tullut ostettua, leiponut mm. omenapiirakkaa,  pullaa,  cookieita ja suklaakakkua ja paljon kaikenmoista muuta kivaa oon tehnyt ja on tapahtunut, jota en nyt tähän hätään muista listata.
   Nyt tähän viereen tuli meidän uusi kissanpentu Hilla, joka on meillä asustanut viime keskiviikosta lähtien. On se niin pieni verrattuna tohon Niilo  möhköön. Hilla päätti nyt sitte kirjoittaa lopuksi teille jotain...hcgiyr89poppöp+inb ääääääääääää4#N 777yu0j99hn
 ed<bbb6mnbbbbbtrsn. Ehkä toi tarkoittaa hyvää syyslomaa, tai tulevan syysloman odottelua! ;) Mulla se loma alkaa perjantaina. Ainoo juttu... mulla ei  vaan ole oikein lomafiilis.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

You say that you wanna go to a land that's far away. How are we supposed to get there with the way that we're living today?

  haamu DSC_0172 DSC_0218 DSC_0167 DSC_0180 DSC_0003 DSC_0179 Tää varotus tulee vähän myöhässä, mutta varmaan huomasitte... hyvin minä kuvapainotteinen postaus, mut kai tää on sallittua, sillä mullahan on nimpparit! Nää kuvat on viimeviikonlopulta. Oltiin porukalla juhlimassa siis Ainon synttäreitä (+Marian synttäreitä, jotka oli kesälomalla). Pidettiin ihan mahtava päivä. Valokuvattiin, käytiin yöcruisailulla/kävelyllä, kuunneltiin lehmien ammuntaa ja juostiin pimeessä. Illalla, tai siis yöllä istuttiin saunatuvan terassilla, syötiin iltapalaa ja juteltiin. En voi edes sanoin kuvailla kuinka ihanaa oli.
Kyseisenä viikonloppuna oli serkkujen synttärit, ja markkinat. Markkinoilta ostettiin mulle maailman söpöin kangaskassi, haha ette tiiäkkää minkä näkönen se on.
Viikolla kävin tän vuoden ekalla teoria- ja pianotunnilla, Teoriassa tää on vika vuos, aika on menny kamalan nopeesti, mut sitte onkii vielä jotai muita musiikkikursseja, jotka pitäs suorittaa, tai jotain sinne päin. Vietin myös laatuaikaa pikkusiskon kanssa, tehtiin pieni cruisailuretki maanantaina ja tiistaina mentiin urheilukeskukseen pelaamaan futista. Perjantaina mun spotify sekos täysin, kaikki listat, jotka olin tehny tai joita seurasin katos ja käyttäjä myös. Onneks sain pelastettua pari listaa.
En jaksais oottaa että saisin tänne huoneeseen vielä yhen hyllyn ja naulakon, ja pari muutakii juttua. Tää näyttää mun silmään vaan jotenki niin keskeneräseltä. Ei kiva. Tuun varmaan joka postauksessa valittamaan tästä huoneongelmasta, kunnes tää on täysin valmis, varautukaa. Ajattelin vielä siistiä mun vaatehyllyä, se meinaan näyttää kaaokselta. Siirryn siis hommiin.


lauantai 6. syyskuuta 2014

muuttuu sun pitäs muttet tiedä mitä puuttuu

  DSC_0539 DSC_0486 DSC_0497 DSC_0537
Siitä lähtien ku koulut alko, eli 11.8, aika on menny tosi nopeesti, ja oon saanu ajan kulumaan kaikella muulla tavalla, kuin keskittymällä tähän blogiin mitenkään. Meijän piti tän kuun loppuu mennessä väsätä kasvio, ja muitakii projekteja on kasaantunu tehtäväks. Yks projekti ollaan perheen kanssa saatu vähittäin valmiiksi, meinaan mun ja mun pikkusiskojen huoneen remontointi. Se on nyt valmis, ainoastaan pieniä yksityiskohtia esim. verhot, pari hyllyä ja sen semmosia puuttuu. 
En ees hirveesti tiiä mitä mun pitäs tässä postauksessa kertoo... No sen mä sanon et toi kirja mikä tossa ylhäällä on, niin se on mulla luettavana nyt, ja tykkään siitä ihan älyttömästi. Niin ja oon vähitellen tutustunu mun uuteen rinnakkaisluokkalaiseen tyttöön, joka vaikuttaa tosi ihanalta ihmiseltä. Mulla alko muuten ekalla viikolla uutena aineena valinnainen saksa. 
Viime viikonloppuna Julia oli meillä yötä. Tilattii pizzaa, ja syötii paljon kaikkee. Katottii illalla joku kauhuleffa, jolle mä vaan nauroin. Aamullakii katottii Kaunaa, en voinu tehä muuta ku nauraa... en tiiä mikä mua vaivaa, ne oli ennemmin hauskoja ku pelottavia.
Tän kyseisen viikon oon ollu mukavassa flunssassa, muunmuassa kuumeen, kurkkukivun, nuhan, tukkosuuden ja pahan olon kera. Oon maannu sängyssä, juonu satatuhatta kuppia teetä ja kahvia, ja eilen yritin kirjottaa tän viikon muistiinpanoja ja väsäillä ihan älyttömästi läksyjä, joita mulla ois tehtävänä vielä ihan kamalasti viikonlopun aikana. Ens viikolla ois aikomus siirtyä takas kouluun tekemään enkun- ja ruotsin väliin jääny sanari. Tällä hetkellä ollaan kavereitten kanssa porukalla Ainolla yötä. Kirjottelen joskus myöhemmin, että mitä me tehtiin täällä... Vielä tänä viikonloppuna ois aikomus mennä serkkujen synttäreille ja markkinoille. 

tiistai 29. heinäkuuta 2014

i got my mind made up and i can't let go

  DSC_0342 DSC_0257 DSC_0279 DSC_0353 DSC_0260 DSC_0335 DSC_0256 DSC_0284 Apua kuinka tää loma onkaan menny näin nopeesti. Pari viikkoo sitte oltiin telttailemassa Joensuussa melkein koko perheen kanssa, oli tosi mukavaa (-: Luin matkan aikana yhen kirjan ja sitte ostettii mulle tfios. Luin sen viime viikolla, ja olihan se aivan ihana tarina, tekis vaa mieli luke uusiks ja uusiks ♥ Siellä Joensuussa mun piti valokuvata, mut heh unohin kameran akun kotii (hups). Reissussa matkaan lähti yks ruutupaita ja syksyks yks neule. Sen jälkeen loma on vaan menny ja menny. Harkatkii alko kyseisellä viikolla ja siellä mä oon nyt joka viikko käyny pelailemassa.
Nyt siirrytään vähän ajassa eteen päin. Lauantaina käytiin pikkusiskon kanssa cruisailemassa rautatieasemalle kattelemaan junia, puhaltelemaan saippuakuplia ja valokuvaamaan. Sunnuntaina, maanantaina ja tänään mun piti kuvailla kasviota... mut ei oo tullu aikaseks. Tai itseasiassa lähin tänää ettimään kasveja, kunnes alko ukkostamaan. Harmi...
On ollu tosi tuskasen kuumat ilmat ja kävin sunnuntaina uimassakii. Ei oo oikeen tehny mieli syödä mitään hirmu tukevaa ja lämmintä. Mun kesäruoka suosikiksi on päässy avokado mansikka salaatti, nam voisin syödä sitä ihan kokoajan! Niin ja mun loppukesän suunnitelmat meni vähän mönkään, mutta ei sille voi mitään. Pitää nauttia vaan viimesistä viikoista.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

beat goes on and on and on and on and

  DSC_0137 DSC_0139 DSC_0202 DSC_0216 DSC_0181 DSC_0142 Keskiviikkona menin Julialle yöksi. Cruisailtiin satamaan pari kilsaa, oli meinaa ihan tuskan kuuma sää! Satamassa mentiin laiturille istumaan, lilluteltiin varpaita vedessä ja juteltii. Siitä sitte käytiin läheisessä kaupassa ostamassa jätskit ja lähettiin takas päin. Alko ilmakii vähän viilenemää. Käytiin taas kaupassa. Ostettiin daimkakkua, sipsejä, dominoita ja salaattivehkeet. Heitettii ne Julialle ja lähettii uimaa. Mä heitin vihdoin ja viimein mun talviturkin! En uimassa oo vuoteen käyny, mut ei se vesi ollu kovinkaa kylmää. Illalla tehtiin salaattia ja syötiin sitä tuikun valossa, katottii leffa ja juteltii melkee aamuu asti.
  Seuraavana päivänä heräiltiin yhentoista maissa, laitettii ittemme, syötiin aamupala ja pakkasin. Kahelta lähti bussi rautatieasemalle. Ennen sitä cruisailtiin taas. Rautatieasemalla olin puol kolmen aikaa, siellä oottelin junan tuloa. 14.55 lähti juna kohti Kausalaa. Pikkusiskot hyppäs puolessa välissä kyytiin. Pidettiin hauskaa mökillä porukalla, kävin uimassa again, tehtiin muurinlettuja ja syötiin makkaraa. Eka yö mökillä tänä kesänä. Yöllä kävin laiturilta kuvaamassa auringonlaskua.
  Perjantai aamuna heräsin hirveen tukkosena ja nuhasena, iski pieni flunssa muhun. Menin siitä huolimatta mummin kanssa kiertelemään etsimään mustikoita, joista mun piti ottaa valokuvia kasviota varten. Sen jälkeen syötiin, käytiin yleisellä rannalla uimassa ja lähettiin kotiin, tai no Kärkkäisen kautta käytiin ostamassa teltta ja makuupussi... koska me mennään telttailemaan maanantaina! :-) Kotona sitte palelin ja aivastelin koko illan, mut kuume ei noussu. Onneks se flunssa parantu hetkessä.
Eilen kävin lenkillä mun uusien kenkien kanssa ja tein vähän lihaskuntoa (heh ei oo pitkään aikaan tullu tehtyy mitää). Ja tietenkin täytyi kattoo Brasilia - Hollanti peli, joka päätty Hollannin voittoon :/ No jos tänään sit kannustetaan Saksa voittoon!! :-)